Radiokanava NRJ:llä on meneillään kilpailu, jossa voi voittaa rahaa pientä tarvetta varten. Kilpailun rahoittaa Pikavippi.fi. Kun tarvetta esiintyy –kilpailuun voi osallistua kertomalla, mihin tarkoitukseen tarvitsisi kipeästi rahaa juuri nyt. Tarpeet ja niiden toteuttamiseen tarvittava rahamäärä kirjoitetaan Pikavippi.fi:n sivuilta löytyvälle kilpailulomakkeelle. NRJ:n aamuohjelman juontajat valitsevat parhaat tarinat. Uusi voittaja valitaan viikoittain perjantaisin kello 8, ja samalla kerrotaan parhaat tarinat. Kilpailu jatkuu vuoden loppuun asti. Osallistujan tulee olla vähintään 18-vuotias, ja jokaiselle voittajalle soitetaan henkilökohtaisesti. NRJ ja Pikavippi.fi rahoittivat pieniä rahantarpeita myös viime vuonna. Silloin palkittiin muun muassa kilpailija, joka tarvitsi pyöräänsä peräkärryn koiraansa varten, sillä koira ei kuumina kesäpäivinä jaksanut juosta pyörän perässä. Kilpailija kaipasi koiralleen myös kuljetuskoppia lentokoneessa matkustamista varten, jotta voisi viedä koiransa Suomen räntäsateesta mukaan Espanjan-lomalle. NRJ ja Pikavippi.fi lahjoittivat koiran tarpeisiin 300 euroa. Lisäksi viime vuonna rahoitettiin muun muassa pikkulasten uudet sängyt, köyhän opiskelijan festarireissu ja lapsiperheen kesälomamatka. Viime joulun alla moni kilpailun voittaja halusi rahaa voidakseen ostaa joululahjoja. Radiokanava NRJ on toiminut Suomessa vuodesta 1995 asti. Kanava on erityisesti nuorten suosiossa. Pikavippi.fi on helsinkiläinen pikalainayritys, joka on toiminut vuodesta 2005 asti.
Pikavippi.fi:llä ja NRJ:llä jälleen yhteinen kilpailu
Uutisia sivustolta
-
Pikavippikierteestä voi selvitä
Voimattomuutta, unettomia öitä ja synkkiä ajatuksia – kaikkia niitä löytyi, kun Kati Rantala tutki pikavippikierteessä olleiden kertomuksia tilanteestaan. Rantalan Oikeuspoliittiselle tutkimuslaitokselle tekemässä Pikavippikierteen muotokuva –tutkimuksessa hahmotellaan vippikierteen yleisiä piirteitä. Lue lisää..
-
Pikavippiyrityksillä joulukilpailuita Facebookissa
Muutama pikavippiyritys tarjoaa joulun alla mahdollisuuden voittaa hieman ylimääräistä jouluiloa. Pidä kiirettä, niin ehdit vielä osallistua. Lue lisää..
-
Kulutusjuhla jouluna voi kostautua tammikuussa
Jos puuttuvaa joulurahaa korvaa luotolla, kannattaa pitää huolta, että tulot riittävät luottojen takaisinmaksuun. Tammikuussa moni jouluna velkaantunut kaipaa apua velkaneuvonnasta. Lue lisää..
-
Talousvaliokunta: Pikavippilakeja syytä kiristää
Pikavippilainsäädännön kiristäminen eteni jälleen eilen, kun talousvaliokunta hyväksyi muutoksitta hallituksen lakiehdotuksen. Myös lakivaliokunta ja perustuslakivaliokunta ovat aikaisemmin hyväksyneet hallituksen esityksen. Lue lisää..
-
Risicum: Kuluttajat haluavat pikavippejä
Pikalainoja tarjoavan Risicumin mukaan valtaosa kuluttajista pitää pikavippejä tärkeänä, arkisissa menoissa auttavana palveluna, jolle ei ole korvaavaa vaihtoehtoa. Lue lisää..
-
Takuu-Säätiö: Velkaneuvontaa kaivataan yhä enemmän
Velkaantuneiden määrä on kasvanut, mutta keskimääräinen velkamäärä pienentynyt. Osittain muutoksen syynä ovat pikavipit. Lue lisää..