Pikavippien määrä kasvoi vilkkaasti

Suomalaisilla on nyt pikalainaa enemmän kuin koskaan. Myös muiden lainojen määrä on kasvanut, mutta maltillisemmin. Uutta pikalainaa myönnettiin tämän vuoden kolmannella neljänneksellä eli heinä-syyskuussa 29 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla, kertoo Tilastokeskus. Edelliseen neljännekseen eli huhti-kesäkuuhun verrattuna nousua kertyi 13 prosenttia. Pikavippejä myönnettiin kotitalouksille vuoden 2012 toukokuusta syyskuuhun vajaalla 107 miljoonalla eurolla. Kappalemääräisesti vippejä myönnettiin 385 991. Keskimääräinen pienlaina oli tarkastelulla ajanjaksolla 276 euroa ja takaisinmaksuaika 37,1 päivää. Lainoista maksettiin erilaisia kuluja yhteensä yli 23 miljoonaa euroa, eli pienlainojen kulut olivat noin 22 prosenttia myönnetystä lainapääomasta. Sekä myönnettyjen lainojen kappalemäärä että keskimääräinen pienlainasumma ovat kasvaneet viimeisen vuoden aikana. Tilastoituja pienlainayrityksiä oli Suomessa vuoden kolmannella neljänneksellä 80 kappaletta. Niistä uusia oli kaksi kappaletta. Yhteensä suomalaisilla kotitalouksilla ja muilla luotonsaajilla oli syyskuun 2012 lopussa lainaa 305 miljardia euroa. Edelliseen neljännekseen verrattuna lainaa oli vajaat kaksi prosenttia enemmän ja viime vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna 10 prosenttia enemmän. Kotitalouksien osuus lainamäärästä oli 114 miljardia euroa. Se on viisi prosenttia enemmän kuin syyskuun 2011 lopussa. Valtaosa eli noin 88 miljardia euroa oli asunto- ja vapaa-ajanasuntolainoja. Kotitalouksilla oli asuntolainaa noin kuusi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusia asunto- ja vapaa-ajanasuntolainoja otettiin kuitenkin noin kahdeksan prosenttia vähemmän kuin vuoden takaisella jaksolla. Vuoden 2012 huhti-kesäkuuhun verrattuna uudet asuntolainat vähenivät euromääräisesti yli 10 prosenttia. Kulutusluottoja kotitalouksilla oli noin 15 miljardia euroa ja opintolainoja 1,6 miljardia euroa. Kulutusluottojen määrä kasvoi viime vuoteen verrattuna noin kahdeksan prosenttia ja opintolainojen noin kuusi prosenttia. Muita lainoja kotitalouksilla oli 9,6 miljardia euroa. Yrityksillä ja elinkeinonharjoittajilla oli lainaa noin 79 miljardia euroa. Yritystoiminnan luototus kasvoi reilut neljä prosenttia verrattuna vuoden 2011 vastaavaan neljännekseen. Aiheesta lisää Tilastokeskuksen luottokantatilastossa.

  Risicum: Kuluttajat haluavat pikavippejä

Uutisia sivustolta