Pikavipin tilalle virtuaalinen luottokortti?

Nykymuotoisten pikavippien tarjonta päättyy kesäkuussa, kun pienten lainojen korkorajoitus tulee voimaan. Korvaavia tuotteita on kehitellyt ainakin pikalainoja ja kulutusluottoja tarjoava Euroloan Consumer Finance. Yhtiö aikoo vielä kevään aikana tuoda markkinoille uuden virtuaalisen luottokortin. – Emme usko lainatarpeen katoavan markkinoilta minnekään. Valtaosa pienlainoja käyttävistä ihmisistä huolehtii maksuistaan sovitusti ja ovat näin ollen toivottavia asiakkaita myös meille, kertoo Euroloanin Suomen maajohtaja Samuli Korpinen. Euroloan tarjoaa virtuaalista luottokorttia neljässä eri hintaryhmässä, ja asiakkaan maksama korko määräytyy luottoriskin perusteella. Luottokortin todellinen vuosikorko on 9,9, 14,9, 39,9 tai 51,0 prosenttia. Korpinen kertoo, että hintaryhmät mahdollistavat luottoriskin tehokkaamman hallinnan ja kannattavan liiketoiminnan rakentamisen suurelle asiakaskunnalle. – Henkilökohtainen, tarkkaan analyysiin pohjautuva lainatarjous on myös asiakaspalvelua. Asiansa hoitaneita kanta-asiakkaitamme voimme esimerkiksi luotottaa entistä edullisemmin, Korpinen toteaa. Euroloanin toimitusjohtaja Tommi Lindfors kertoo, että virtuaalinen luottokortti on osa Euroloanin kansainvälistymisstrategiaa. Yhtiöllä on tällä hetkellä toimintaa Suomen lisäksi Ruotsissa, Puolassa ja Tanskassa. Lindforsin mukaan virtuaalisen luottokortin toimintamalli on helposti skaalattavissa maarajojen yli, ja hän uskoo muutenkin luottokortin mahdollisuuksiin. – Luottokorttien kautta kulkeva vuosimyynti on kohdemarkkinoillamme yli 1 000 miljardia euroa ja valtaosa siitä on pankkien omistamien rahoitusyhtiöiden hallinnassa. Kiristyvä pankkilainsäädäntö avaa pankeista riippumattomille rahoitusyhtiöille uusia mahdollisuuksia, Lindfors kertoo. Yhtiö uskoo, että uusi toimintamalli pienentää merkittävästi lainsäädännöllisiä riskejä Euroopan mittakaavassa, parantaa kannattavuutta ja kasvattaa volyymeja. Tulevaisuudessa Euroloan saattaa kehittää palveluitaan tuomalla markkinoille myös fyysisen luottokortin. – Tavoitteenamme on jatkossakin aktiivisesti kehittää palveluitamme ja tuoda kuluttajille entistä innovatiivisempia sekä monipuolisempia rahoitusratkaisuja, toteaa Lindfors. Euroloan Consumer Finance on kuuden toimintavuotensa aikana lainannut yli 60 miljoonaa euroa ja tehnyt yli puoli miljoonaa luottopäätöstä.

  Yle: Pienen lainan saanti voi törmätä vakuuksiin

Uutisia sivustolta