Risicum: Kuluttajat haluavat pikavippejä

Pikalainayhtiö Risicumin mukaan 83 prosenttia kuluttajista vastustaa pikalaina-alan voimakasta rajoittamista lainsäädännöllä, mikäli pikalainan saanti sen seurauksena vaikeutuu. Risicum toteutti keväällä 2012 verkkosivuillan pienlainakyselyn, johon vastasi 507 kuluttajaa. Kyselyn mukaan pikalainaa tarvitaan yllättävien arkisten menojen hoitamiseen, eikä pikalainoille ole hyviä vaihtoehtoja. 84 prosenttia vastaajista kertoi tarvitsevansa pikalainaa laskujen maksuun ja odottamattomiin hätätapauksiin, kuten lääkärikuluihin. 77 prosenttia vastaajista arveli, että ilman pikavippipalveluita heillä ei olisi mahdollisuuksia saada minkäänlaista lainaa. Kyselyyn vastanneista miltei kaikki, 94 prosenttia, pitivät pikalainoja tärkeänä palveluna. Koska kysely toteutettiin pikalainayrityksen verkkosivuilla, suurin osa vastaajista on tosin todennäköisesti ollut pikavippiyrityksen asiakkaita. Vaikka pikavippien kuluja pidetään usein korkeina, kyselyyn vastanneiden mielestä kulut ovat pääosin oikeutettuja. 77 prosenttia vastaajista hyväksyi pienlainojen tuottamat kulut, jos lainan ottaminen mahdollistaa laskujen maksun tai estää esimerkiksi puhelinliittymän katkaisun. Vastaajat katsovat itse tietävänsä parhaiten, voivatko he ottaa pikavippiä vai eivät: 96 prosenttia vastaajista piti itseään kykenevänä arvioimaan mahdollisuuksiaan maksaa pikalaina takaisin. 76 prosenttia vastaajista sanoi, että pikavippeihin liittyvät kustannukset kerrotaan selkeästi. Kyselyssä kartoitettiin myös pikavippien käyttäjäkuntaa. Tuloksista havaittiin, että vastaajista 74 prosenttia oli yli 30-vuotiaita. Suurimman ikäryhmän muodostivat 46 – 59 –vuotiaat, joita oli 35 prosenttia vastaajista. Kyselyn perusteella suurin osa käyttäjistä ei siis ole nuoria, toisin kuin usein ajatellaan. Lisäksi pikavippien käyttäjistä 40 prosenttia on akateemisesti koulutettuja. Miehet ja naiset ottavat lainoja yhtä usein. Risicum Oyj:n toimitusjohtaja Jouni Hintikka toteaa, että kysely kumoaa monia pikavippeihin liittyviä myyttejä, kuten että vippien ottajat ovat lähinnä nuoria tai että suurin osa vipeistä otetaan juhlimista varten. Hintikan mukaan kysely todistaa, että pikavipeille on markkinoilla selkeä tarve: kuluttajat tarvitsevat pikavippejä arkisten menojensa hoitamiseksi etenkin, jos tapahtuu jotakin ennakoimatonta. “Mutta mikä tärkeintä, kuluttajat eivät halua, että tärkeäksi kokemansa rahoituspalvelu häviää lainsäätäjien toimesta. Pienlainatoimiala on nuori toimiala ja siksi se kaipaa sääntelyä ja selkeitä pelisääntöjä, mutta ei sellaisia, jotka lopettavat kuluttajille tärkeän palvelun”, Hintikka sanoo.

  Laina.fi uudistui

Uutisia sivustolta