Nordea-pankin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset aikovat käyttää tänä vuonna joulun kuluihin keskimäärin 573 euroa. Se on noin 90 euroa enemmän kuin viime vuonna. Osa ihmisistä kuluttaa, vaikkei varaa olisikaan. Silloin puuttuvat rahat korvataan lainalla. Se ei ole vaikeaa, sillä kauppojen luottoja, osamaksuja, kulutusluottoja ja pikalainoja tarjoaa putiikki jos toinenkin. Velkaantumisen asiantuntijoita velaksi kuluttaminen huolestuttaa. – Ihmisillä on halu unohtaa murheet vähäksi aikaa ja ottaa lepotaukoa kukkaronnyörien kiristämisestä. Ensin vedetään oma tili tyhjäksi ja sitten otetaan velkaa, kertoi Juha Pantzar Ylen haastattelussa. Pantzar on ylivelkaantuneita auttavan Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja. Joulukuussa otettujen luottojen ensimmäiset maksuerät erääntyvät tammikuussa. Jos lainan ottaja ei tarkkaile talouttaan vaan ottaa erilaisia luottoja holtittomasti, osamaksuista ja pikalainoista voi lopulta kuin varkain kertyä ylitsepääsemättömän suuri maksuerä. Takuu-Säätiön talousvaikeuksiin ajautuneita neuvovaan puhelimeen odotetaan tammikuussa runsaasti soittoja. Takuu-Säätiöön on tänä vuonna tullut puolet enemmän soittoja kuin viime vuonna. Ennen joulua otettujen luottojen ansiosta kuluvan vuoden korkein soittopiikki oli viime tammikuussa, eikä seuraavasta tammikuusta odoteta sen hiljaisempaa. Taloussanomat kertoo, että luotolla hankitaan etenkin kalliita tuotteita. Pienituloisilla ei ehkä ole varaa isoihin kertahankintoihin, mutta luotot tarjoavat heillekin mahdollisuuden kuluttaa ilman säästämistä. Tyypillisiä luotolla ostettavia tuotteita ovat elektroniikkatuotteet ja lomamatkat. Paine saada joululahjat hankittua voi sekin ajaa ottamaan luottoa. Suurista pienelektroniikkaa ja kodinkoneita myyvistä ketjuista käytännössä kaikki tarjoavat 2 – 10 kuukauden maksuaikoja. Luottoa tulee otettua helposti, kun sitä suorastaan tyrkytetään. Juha Pantzar neuvoo, että luottoa ei yksinkertaisesti kannata ottaa, jos siihen ei ole varaa. Ennemmin kannattaa miettiä, ovatko kaikki hankinnat oikeasti välttämättömiä. Jos luottoa kuitenkin ottaa, sen korkokulut kannattaa selvittää tarkoin. Jos luottoja on monia, on syytä laskea, paljonko niistä tulee yhteensä maksettavaa kuukaudessa. Hallitsematonta shoppailua ja velkaantumista voi torjua muutamalla yksinkertaisella keinolla. Kun ylimääräinen ostos houkuttelee, asiaa kannattaa miettiä yön yli. Ostokset kannattaa tehdä käteisellä, sillä se tekee rahanmenon näkyväksi ja konkreettiseksi. Voi myös miettiä, montako tuntia töitä jonkin tuotteen eteen joutuu tekemään. Vinkit kannattaa pitää mielessä alennusmyynneissäkin.
Kulutusjuhla jouluna voi kostautua tammikuussa
Uutisia sivustolta
-
Maksuhäiriömerkintöjä nyt miltei ennätysmäärä
Suomen Asiakastieto kertoo tiedotteessaan, että jo kahdeksalla prosentilla suomalaisista eli 346 000 henkilöllä on maksuhäiriömerkintä. Merkintöjen määrä on kasvussa: viime vuonna merkintöjä sai 257 000 henkilöä, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Lue lisää..
-
Yle: Pikavippien aiheuttamat maksuhäiriöt merkittiin omaan rekisteriin
Niin sanottuja OPL-merkintöjä pystyivät antamaan ja katselemaan vain Suomen Pienlainayhdistyksen jäsenet. Enää OPL-merkintöjä ei kuitenkaan tehdä. Lue lisää..
-
KSML: Pikavippien korkokatto voi aiheuttaa uusia ongelmia
Todennäköisesti keväällä voimaantuleva laki rajoittaa pikavipeistä perittäviä todellisia vuosikorkoja. Rajoitusten seurauksena saattaa kuitenkin olla, että vippisummat kasvavat entistä suuremmiksi. Lue lisää..
-
Pikavippikierteestä voi selvitä
Voimattomuutta, unettomia öitä ja synkkiä ajatuksia – kaikkia niitä löytyi, kun Kati Rantala tutki pikavippikierteessä olleiden kertomuksia tilanteestaan. Rantalan Oikeuspoliittiselle tutkimuslaitokselle tekemässä Pikavippikierteen muotokuva –tutkimuksessa hahmotellaan vippikierteen yleisiä piirteitä. Lue lisää..
-
Pikavippiyrityksillä joulukilpailuita Facebookissa
Muutama pikavippiyritys tarjoaa joulun alla mahdollisuuden voittaa hieman ylimääräistä jouluiloa. Pidä kiirettä, niin ehdit vielä osallistua. Lue lisää..
-
Kulutusjuhla jouluna voi kostautua tammikuussa
Jos puuttuvaa joulurahaa korvaa luotolla, kannattaa pitää huolta, että tulot riittävät luottojen takaisinmaksuun. Tammikuussa moni jouluna velkaantunut kaipaa apua velkaneuvonnasta. Lue lisää..